Blogin nimen synty
Blogi nimen synty
Kaikki lähti siitä kun aloitin ekaa kertaa elämässä kirjoittaa omasta elämästä blogia. Aluksi tarkoitus oli lähinnä kirjoittaa päiväkirja tyyppisesti ja silloin alkuun nimi oli "Elämän tähtihetket" englanniksi ja myöhemmin notebook ja n.2011 nimi oli onnenkeksi.
Silloin nimeä ei ollut käytössä blogina, yritys nimenä tai facebook:ssa. Idea siihen miksi blogi sai nimeksi onnenkeksi, oli että keksiä avattaessa tulee avaajalle viesti. Ajatus oli että haluan välittää viestiä ihmisille. Joku voi lukiessaan saada vertaistukea tai voimaa. On paljon kiinni siitä kuka lukee, miten lukemaansa ymmärtää ja mitä se herättää lukijassa.
Blogi jäi jossain vaiheessa vähemmälle huomiolle ja päätin sulkea sen hetkeksi .
Palatessani huomasin aika nopeasti että onnenkeksi nimeä käyttää suomalainen yritys ja en halunnut sekoittaa blogiani siihen, mutta nimi jonka olin jo blogilleni laittanut en halunnut muuttaa sitä enää. Jotenkin sen pitäs olla erilainen kuin onnenkeksi. Siinä aikani pähkäiltyäni tajusin et kirjoitukset kertoo minun onnen etsimisen matkasta ja itseni löytämisestä ja oivalluksista joten muutos oli selvä. Nimeksi tuli Onnen keksit. kyllähän minä sen onnen keksinkin, siitä kirjoitan oman aiheen jossain vaiheessa.
Kommentit