Raskaudenkeskeytys ja Unelmat sortuu. tarina tosi elämästä
Raskaudenkeskeytys on maailman raskaimpia ja vaikeimpia päätöksiä mihin ihminen joutuu päättäessään keskeyttää raskauden tai miettiessään mikä on oikein tai väärin. Tietäessään samalla et elämä on alkanut kasvaa masussa ja muodostunut ihmisen aluksi käsineen ja jalkoineen.Kiintymys lapsen ja äidin välillä on alkanut ja keskeytys ei ole koskaan helppo päätös oli syy mikä tahansa.Kyynel jos toinenkin vierähtää poskelle miettiessään raskasta ja vaikeaa päätöstä. Kukaan ei pysty maailmassa helpottamaan sitä tuskaa, mutta tuskan lievitykseen on paljon olemassa keinoja . Yksin asian kanssa ei tarvitse olla. Tukea ja apua saa monelta suunnalta.
Nyt siis kerronkin tähän perään oman tarinani raskaasta ja vaikeasta keskeytyksen päätöksestä. Oli kesä ja minä töistä kesälomalla. Mietimme et nyt olis hyvä hetki saada yhteinen oma pieni käärö lisää tähän uusio perheeseen. Tuumasta toimeen ja niin se tärpäs kuin ihmeen kaupalla loman aikana. Olimme hämmästyneitä että se oli noinkin helpoa.
Itse äitinä minulla heräs pieni epäilys et onko nyt kaikki hyvin, kun noin helposti tulin raskaaksi. Onnesta soikeena unohdin kohta asian ja ajattelin et oon vaan turhan herkä. Mutta aika kului ja olin jo täysillä suunnittelemassa kaikkee mitä nyt äidit yleensäkin. Kunnes taas pelko lapsen voinnista hyppäs esiin ja kun olin kuullut et tuulimunakin se vois olla . Halusin tietysti heti varmistaa asian varhaisvaiheen ultrassa. olimme jännityksestä kankeina kunnes vihdoinkin kuulimme sydämmen sykkeen ja itkimme onnesta. Lääkäri siihen et täällä näyttää olevan kaksi sikiöpussia ja meillä loksahti suu auki hämmästyksestä oliko meille tulossa kaksoset. Ei sentään lääkäri nopeasti korjaa ja sanoo et tää toinen pussi on tyhjä et yhdessä sykkii vaan sydän.
Kotiin palasimme hymy huulilla tietäen et siellä masussa kasvoi pieni elämän alku meidän ensimmäinen yhteinen lapsi.Aika kului ja minä kävin neuvolassa ja miehestäni alkoi tuntua vaan enemmän siltä että nyt hänestäkin vihdoin tulee isä . Itselleni tämä odotus ei ollut ensimmäinen, joten pieni epäilys heräs et ei kaikki ole hyvin kun en voi huonosti ollenkaan. Ei pahaa oloa ei mitään raskaus oireita muuta ku painon nousu.Mut lääkäri vakuutti et kaikki kokee raskaudet eritavalla samaa mieltä oli ystäväni joka kertoi et toinen odotus oli yhtä oksentelua ja toisesta ei mitään .Hän myös lohdutti et ole tyytyväinen et pääset helpolla ku et voi pahoin.
No onnellisina odotuksesta minä jatkoin elämää ja odottamista. Kunnes oli ensimmäisen kaupungin tarjoaman ultran aika siinä samalla ottivat veri kokeen musta. Ultrassa vauva näytti silloin terveeltä ja huokaisin helpotuksesta.
Mutta sitten alkoi se pahin aika kaikesta ilosta ja onnesta huolimatta. Sain puhelun tyksistä josta soittivat et veri kokeessa oli jotain poikkeamaa jonka tähden mä pääsen tai jouduin lapsivesitutkimuksiin. Puhelun aikana menin sokkiin ja ajattelin pahinta. Kyyneleet virtasivat poskillani ja oli paha olla. hoitaja tai lääkäri puhelimen toisessa päässä lohdutti ja sanoi ettei tä viellä mitään merkaa et täs nyt vasta seulotaan riski ryhmiä tai jotain en muista sana tarkkaan puhelua, mut sain siitä sen käsityksen et monelle odotus menee kumminkin hyvin.mun tunne voimistu siitä ettei kaikki nyt ole hyvin ahdistuin ja purskahdin itkuun soittaessani miehelle minkä puhelun olin saanut tyksistä.
Päiviä kului ja vihdoin pääsin lapsivesitutkimukseen jota olin jännittynyt piikkikammoni takia, mutta se ei tuntunut missään turhaan olin jännittäny ja itkenyt. Odotin kauhulla vastauksia mutta tieto siitä et siinä samalla saisin 100% varmuudella tietää lapsen sukupuolen lohdutti muo ajatuksena.
Ei kuulunut mitään pidin sitä jo hyvän merkinä ja odotin kovin kirjettä tulevaksi koska siinä olis vaan positiiviset tulokset . Huonot uutiset ne soittaa puhelimella.
Mutta minä sain sitten eräänä päivänä puhelun. Arvasin jo numerosta mistä puhelu tulee ja kun nainen puhelimessa sano et tyksistä ni pillahdin itkuun ja voi sitä tuskan määrää........Tärisin ku haavan lehti. Kertoivat et down syndrome ei ole ja sit huokaisin hieman mut sanoivat et lapsi vedestä oli löytynyt liikaa valkuaista tai jotain joka viittaa rakenne vammaan . Halusivat et tuun uudestaan ultran ja niin ravasimme tuskallisen monta viikkoa erilaisissa ultrassa varmistuaksemme lapsen vamman suuruudesta välillä oli toiveikkaampaa ja sit taas vietiin matto alta . Ne viikot oli yhtä helvettiä itkuineen tuskaisen epätietoisena tulevasta.
Vihdoin kun vamman suuruus alkoi selvitä siinä viimesellä käynnillä kun makasin pedillä en voinnut enää olla itkemättä kyyneleet vaan vieri poskillani ja menin sokkiin muiden puhuessa siitä ettei lapsi selviäisi noilla vammoilla. itku yltyi hysteeriseksi hengitys salpaantu ja tuntui pahalta epä onnistua.Mieheni silmistä valui kyynel jos toinenkin tunsin hänen tuskansa ku hänelle tää olis ollut ensimmäinen.
Päätimme siinä sitten kun olin rauhoittunut et raskaus keskeytetään mutta helpo päätös se ei ollut. se oli mun lihaa ja verta kasvanut mun sisällä 19viikkoa ja muistutti jo ihmistä. Onneksi olimme jo aikaisemmin jutelleet mieheni kanssa et mitä tehdään jos lapsi on erittäin vammainen ja olimme päätyneet silloinkin keskusteluissa keskeytykseen. Kauheimmat pelkomme oli siis käynyt toteen ja jouduimme elämämme raskaimpaan tilanteeseen. jouduimme päättämään ihmisen alun keskeytyksestä mikä musersi meidät täysin . Onneksi saimme saman tien ajan psykolikille ja pääsimme keskustelee asiasta ja mä sain myös rauhottavia kotiini olin pois tolaltani ja oon vielläkin mut tää kirjoittaminen on tapa käsitellä tätä asiaa. Toimen pide tapahtuu lauantaina ja maanantaina synnytän ja hautaan oman pienen rakkaan poikani justuksen joka ei ehtinyt nähdä ja kokea maailman ihmeitä.Lensi taivaaseen takaisin taivaan isän luo .Justus pysyy aina meidän muistoissa . nyt on pakko lopettaa kirjoittaminen kyyneleillä ja itkulla ei ole rajaa tätä kirjoittaessa.
Kiitos kaikille meitä tukeneille ihmisille se on auttanut meitä jaksamaan ja toivomaan et elämä jatkuu vaikka nyt onkin surun hetki .
Nyt siis kerronkin tähän perään oman tarinani raskaasta ja vaikeasta keskeytyksen päätöksestä. Oli kesä ja minä töistä kesälomalla. Mietimme et nyt olis hyvä hetki saada yhteinen oma pieni käärö lisää tähän uusio perheeseen. Tuumasta toimeen ja niin se tärpäs kuin ihmeen kaupalla loman aikana. Olimme hämmästyneitä että se oli noinkin helpoa.
Itse äitinä minulla heräs pieni epäilys et onko nyt kaikki hyvin, kun noin helposti tulin raskaaksi. Onnesta soikeena unohdin kohta asian ja ajattelin et oon vaan turhan herkä. Mutta aika kului ja olin jo täysillä suunnittelemassa kaikkee mitä nyt äidit yleensäkin. Kunnes taas pelko lapsen voinnista hyppäs esiin ja kun olin kuullut et tuulimunakin se vois olla . Halusin tietysti heti varmistaa asian varhaisvaiheen ultrassa. olimme jännityksestä kankeina kunnes vihdoinkin kuulimme sydämmen sykkeen ja itkimme onnesta. Lääkäri siihen et täällä näyttää olevan kaksi sikiöpussia ja meillä loksahti suu auki hämmästyksestä oliko meille tulossa kaksoset. Ei sentään lääkäri nopeasti korjaa ja sanoo et tää toinen pussi on tyhjä et yhdessä sykkii vaan sydän.
Kotiin palasimme hymy huulilla tietäen et siellä masussa kasvoi pieni elämän alku meidän ensimmäinen yhteinen lapsi.Aika kului ja minä kävin neuvolassa ja miehestäni alkoi tuntua vaan enemmän siltä että nyt hänestäkin vihdoin tulee isä . Itselleni tämä odotus ei ollut ensimmäinen, joten pieni epäilys heräs et ei kaikki ole hyvin kun en voi huonosti ollenkaan. Ei pahaa oloa ei mitään raskaus oireita muuta ku painon nousu.Mut lääkäri vakuutti et kaikki kokee raskaudet eritavalla samaa mieltä oli ystäväni joka kertoi et toinen odotus oli yhtä oksentelua ja toisesta ei mitään .Hän myös lohdutti et ole tyytyväinen et pääset helpolla ku et voi pahoin.
No onnellisina odotuksesta minä jatkoin elämää ja odottamista. Kunnes oli ensimmäisen kaupungin tarjoaman ultran aika siinä samalla ottivat veri kokeen musta. Ultrassa vauva näytti silloin terveeltä ja huokaisin helpotuksesta.
Mutta sitten alkoi se pahin aika kaikesta ilosta ja onnesta huolimatta. Sain puhelun tyksistä josta soittivat et veri kokeessa oli jotain poikkeamaa jonka tähden mä pääsen tai jouduin lapsivesitutkimuksiin. Puhelun aikana menin sokkiin ja ajattelin pahinta. Kyyneleet virtasivat poskillani ja oli paha olla. hoitaja tai lääkäri puhelimen toisessa päässä lohdutti ja sanoi ettei tä viellä mitään merkaa et täs nyt vasta seulotaan riski ryhmiä tai jotain en muista sana tarkkaan puhelua, mut sain siitä sen käsityksen et monelle odotus menee kumminkin hyvin.mun tunne voimistu siitä ettei kaikki nyt ole hyvin ahdistuin ja purskahdin itkuun soittaessani miehelle minkä puhelun olin saanut tyksistä.
Päiviä kului ja vihdoin pääsin lapsivesitutkimukseen jota olin jännittynyt piikkikammoni takia, mutta se ei tuntunut missään turhaan olin jännittäny ja itkenyt. Odotin kauhulla vastauksia mutta tieto siitä et siinä samalla saisin 100% varmuudella tietää lapsen sukupuolen lohdutti muo ajatuksena.
Ei kuulunut mitään pidin sitä jo hyvän merkinä ja odotin kovin kirjettä tulevaksi koska siinä olis vaan positiiviset tulokset . Huonot uutiset ne soittaa puhelimella.
Mutta minä sain sitten eräänä päivänä puhelun. Arvasin jo numerosta mistä puhelu tulee ja kun nainen puhelimessa sano et tyksistä ni pillahdin itkuun ja voi sitä tuskan määrää........Tärisin ku haavan lehti. Kertoivat et down syndrome ei ole ja sit huokaisin hieman mut sanoivat et lapsi vedestä oli löytynyt liikaa valkuaista tai jotain joka viittaa rakenne vammaan . Halusivat et tuun uudestaan ultran ja niin ravasimme tuskallisen monta viikkoa erilaisissa ultrassa varmistuaksemme lapsen vamman suuruudesta välillä oli toiveikkaampaa ja sit taas vietiin matto alta . Ne viikot oli yhtä helvettiä itkuineen tuskaisen epätietoisena tulevasta.
Vihdoin kun vamman suuruus alkoi selvitä siinä viimesellä käynnillä kun makasin pedillä en voinnut enää olla itkemättä kyyneleet vaan vieri poskillani ja menin sokkiin muiden puhuessa siitä ettei lapsi selviäisi noilla vammoilla. itku yltyi hysteeriseksi hengitys salpaantu ja tuntui pahalta epä onnistua.Mieheni silmistä valui kyynel jos toinenkin tunsin hänen tuskansa ku hänelle tää olis ollut ensimmäinen.
Päätimme siinä sitten kun olin rauhoittunut et raskaus keskeytetään mutta helpo päätös se ei ollut. se oli mun lihaa ja verta kasvanut mun sisällä 19viikkoa ja muistutti jo ihmistä. Onneksi olimme jo aikaisemmin jutelleet mieheni kanssa et mitä tehdään jos lapsi on erittäin vammainen ja olimme päätyneet silloinkin keskusteluissa keskeytykseen. Kauheimmat pelkomme oli siis käynyt toteen ja jouduimme elämämme raskaimpaan tilanteeseen. jouduimme päättämään ihmisen alun keskeytyksestä mikä musersi meidät täysin . Onneksi saimme saman tien ajan psykolikille ja pääsimme keskustelee asiasta ja mä sain myös rauhottavia kotiini olin pois tolaltani ja oon vielläkin mut tää kirjoittaminen on tapa käsitellä tätä asiaa. Toimen pide tapahtuu lauantaina ja maanantaina synnytän ja hautaan oman pienen rakkaan poikani justuksen joka ei ehtinyt nähdä ja kokea maailman ihmeitä.Lensi taivaaseen takaisin taivaan isän luo .Justus pysyy aina meidän muistoissa . nyt on pakko lopettaa kirjoittaminen kyyneleillä ja itkulla ei ole rajaa tätä kirjoittaessa.
Kiitos kaikille meitä tukeneille ihmisille se on auttanut meitä jaksamaan ja toivomaan et elämä jatkuu vaikka nyt onkin surun hetki .
Kommentit